A short adventure

Two stars to the right and straight on 'till morning!

Mä lähdin torstaina käymään Turussa, katsomaan September Signalsin keikkaa. Katusoitin tunnin verran Salossa että sain ees rahat tulla Turkuun ja takaisin (hurjat 11e), jätin kitaran kavereille, juoksin junaan, ja pääsinkin koko matkan pummilla. Saavuin Turkuun 16:00, lautailin hetken alamäkiä keskustassa (Salossa ei siis ole alamäkiä) ja sit lähdin Satun kanssa katsomaan keikkaa 16:45. Oli ihan loistava keikka, jokanen biisi oli sovitettu uusiks tolla keikalla ja mä voisin ostaa tuhat levyä. Seriously. In-fucking-credible. Keikka loppu just varttia vaille kuus, ja piti lähteä kuuden junalla Saloon. Satu koitti syyllistää mua koiranpentuilmeellä jäämään Turkuun yksille, mut jostain syystä mä en halunnut jäädä taiteiden yöhön vaan mä halusin lähteä takaisin omaan ympäristööni jossa mä tiedän kaikki ja tunnen kaikki ja kaikki on tuttua. 

Mä lautailin Rantakatua rautatieasemalle päin, kun joku jätkä liikkuvassa kahvilassa huus mun perään "Tuu hakee kahvia" tai jotain vastaavaa. Mä huusin että mulla on kiire enkä ehdi, ja pahottelin ja kiittelin, ja sit se jätkä huus vielä että "No jos mä tarjoon!". Mä pysäytin mun laudan siihen, käännyin ympäri, katoin kelloa ja totesin että vitut, kyllä niitä junia menee myöhemminkin. Me puhuttiin sen jätkän (Niko/Nico) ja sen kaverien kanssa joku kolme varttia. Tää Niko/Nico oli asunut Stadissa ja Briteissä, ja muuttanut takas Turkuun tekemään Latte Cafe -kahvilaan duunia että se sais taas rahaa muuttaa muualle. Niko/Nico on harrastanut skeittaamista, sen kaveri oli tosi innoissaan mun laudasta ja mä tosiaan sain ilmaisen kahvin. 

Kun mä sit päätin lähteä siitä yksille Satun kanssa, mä soitin sille ja käytiin syömässä kiinalaisessa. Tai siis Satu söi. Jotain se sähläili paitojen yms kanssa, ja kaikki vapaa-aika mikä mulle yksin jäi tässä vaiheessa, mä käytin lautailuun. Vähän oli pieni stressi päällä kun lasketteli niit mäkiä ja väisteli porukkaa rantakadulla. Loppujen lopuks Satun kanssa päädyttiin sit sellasen suomenruotsalaisen porukan viereen, jossa joku niistä katusoitti. Mä heitin ensin parikyt senttiä ja sit loppujenlopuks pari euroa (jotka loppujen lopuks oli ne pari euroa jotka olisin tarvinnu junalippuun), Tässä vaiheessa kello oli siis jo sen verran etten olis ehtiny viimeiseen junaan, mut en mä sitä sillon jaksanut sressata. Soitin ite yhden biisin, ja siihen tuli jonkun 10-15 ihmistä kun pysähty kuuntelemaan. Hävetti, jännitti. Sit mä jäin siihen kuuntelemaan sen soittoa kun kaverit lähti teatterille tekemään jotain, tai jotain. En oikeen muista mitä ne ees sano menevänsä tekemään, mut sen mä muistan et neuvot oli tulla teatterisiltaa pitkin. 

Kun mä sit lähdin siitä katusoittajan luota hääräämästä, mä taas lautailin jonkun puol tuntia ympäriinsä. Sit kun muistin et mun piti mennä sinne Satun ja muiden kanssa, tajusin että mulla on puhelimesta akku loppu. Ratkaisu? Jäin teatterisillan viereen kirjottelemaan mustaan vihkoseeni kaikkia ajatuksia. Luova lukko aukes vähän. Mä siinä kirjotellessani sit kuuntelin vieressä istuvien puhetta, teatteriproggiksista yms. Mä katselin aurajokea, mikä kieltämättä näytti suhteellisen uskomattomalta siinä valojen peilinä. Kysyin tältä teatteriproggiksista puhuvalta porukalta tupakkaa. Pari kättä nousi ylös, ja yks Petri (ellen väärin muista) niminen äijä sit juoksi sieltä et "EI KUN MÄ EHDIN EKANA!" Naurahdin vähän, otin röökin vastaan, ja puhuttiin siinä sen kanssa. Opiskelusta, taiteesta, sen Film Noir -tyylisestä teatterikokeilusta, musiikista. Sit ennen kuin se lähti, se heitti vielä toisen tupakan, ja mä jäin siihen kirjottamaan. Mä tunsin oloni jotenkin niin tyyneksi, ensimmäistä kertaa taas vähään aikaan kun mä en ajatellut liikaa tai stressannut. En sítä etten päässyt Saloon, en sitä että oli torstai, en sitä että olis ollut asioita hoidettavana.

Kun mä sitten siitä loppujen lopuksi lähdin, mä törmäsin taas näihin suomenruotsalaiskavereihin. Katusoittaja oli toki hävinnyt johonkin, mutta hyvin mä sain siinä aikaani kulumaan kun tajuttiin että meillä oli yhteisiä tuttuja Salosta. Punkkareita, oli tavannut ne Puntalassa. Staffan käski kertoa terveiset. En muista enää mitä se sanoi, kun se ei osannut oikeestaan puhua Suomea kovin hyvin. Tai osas se alkeita, mut mm. hän pelaa keikoilla, ja tikki oli joku ruotsinkielen ja suomenkielen välimaastosta. Sticken tai jtn. Satu löys meidät siitä ja anto mulle numeronsa siihen mun vihkoon. Ja kun suomenruotsalaiset lähti baariin, mä aattelin soittaa Satulle. Jos oikeen tarkasti luit niin muistat varmaan about samassa ajassa kun mäkin, ettei mulla tosiaan ollut akkua.

Lähdin sit taas palloilemaan pitkin keskustaa, ja törmäsin Olaviin ja Elinaan, ja vanhaan Juhislaiseen, ja pariin muuhunkin puolituttuun. Sit menin pummimaan tupakkaa tältä samaiselta Niko/Nicolta jonka mä olin aiemmin päivällä nähny. Se lainas mulle puhelintaan että pääsen soittamaan Satulle, jonne mun piti mennä yöksi, mut sit tapahtu kaikennäkösiä käänteitä joiden vuoksi mä päädyin jäämään sinne missä Niko/Nico punkkas sillä hetkellä. Ja sit mä nukahdin, (ennen ku kukaan olettaa niin ihan yksin enkä kenenkään viereen) ja heräsin aamulla siihen että puhelin oli sammunut ja kello oli jo 12, ja tv:stä pyöri mainos-tv.

Mulla ei ollu rahaa, eikä röökiä, eikä takkia, eikä puhelinta, eikä kavereita. Mä olin joo vähän hukassa, mut ennen kaikkea mä olin vapaa. Jotenkin ihan erilaisella tavalla, kun joka toinen kun kävelee vastaan EI ole sun tuttus. Mä jäin siihen vapaudentunteeseen jotenkin koukkuun. It was better than any weed or drink or pill I've ever done.

SIINÄ oli mun Torstai-perjantai välinen ilta/yö, ja pe-la ajasta lisää heti kun jaksan kirjottaa sen :)

P.S. Niinjoo en myöskään siis syönyt koko torstai-päivänä mitään. En mitään. Eikä mulla ollut edes nälkä.