Uteliaat paskiaiset
Huomasin että kun lopetin omista asioista avoimesti kirjoittamisen tänne niin lukijamäärät laski. Vitusti. Meni vajaa tuhannesta vajaaseen sataan katselukertaan. Joten tässä teille sitä henkilökohtaista:
Mä olen rappiolla. Sen ajan kun mä en ole töissä tai nuku, mä juon. Tänään oli ensimmäisiä täysin kalja-vapaita päiviä pitkään aikaan ja sen tuntee koko kropassa. Sellanen kutina, tavallaan ihon alta ylöspäin tunkeva kylmä väre joka ei koskaan vapaudu. Saattaa johtua myös siitä että mua panettaa. Tai siitä että mulla on nykyään koko ajan epämukava olo mun omassa ihossa, paitsi kun mä olen sekaisin. Ja mä häpeän sitä että mä olen päästänyt itseni siihen pisteeseen, että kaikki luulee että mä olen ylpeä siitä miten rappiolla mä olen. En mä ole siitä ylpeä, mua hävettää ja vituttaa se, mutta kaikkien on helpompi olla mun seurassa kun ne ei tiedä että mä en haluais juoda seitsemättä päivää, vaan mun on pakko. Kukaan ei haluais perisuomalaisuuttaan istua mun vieressä kun selitän siitä miten paskaa kaikki tää päihdejuttu on, koska sit niille tulis sellainen olo että niiden pitäis puuttua (vaikkei niiden pidä) ja me kaikki tiedetään että kukaan ei halua puuttua toisten asioihin - niistä tykätään vaan puhua keskenään selän takana.
Sen lisäksi että mun iho kutiaa sisältäpäin ja luut ei tiedä miten päin niiden pitäis asettua ollakseen mahdollisimman vähän epämukavasti, mä alan pikkuhiljaa menettää järkeni. Mä kuulen välillä niinkun joku sanois mun nimen. Ei sillon kun mä olen väsynyt tai sillon kun mä olen päihtynyt, vaan ihan selvinpäin. Ihan sama olenko mä yksin vai seurassa, yöllä vai päivällä, joskus kuulostaa siltä kun joku sanois takana tai vieressä "rössi". Oli ensin vähän helpottavaa kuulla et jollenkin muulle on käynyt tolleen - kunnes kuulin et se oli tapahtunut aineissa tai 80h valvomisen jälkeen.
Mä olen kokoajan väsynyt, mä valvon kaikki yöt ja nukun kaikki päivät, mä en syö mitään kahteen päivään ja sit mä vedän hirvittävät määrät safkaa, mä olen selvänä vuoden ja sit mä vedänkin överit alkoholilla tai jollain. Mä alan menettää otetta mun unelmista, ja mä alan tyytyä vähempään joka päivä. Mä alan tyytyä jokaiseen päivään. Enkä mä halua tyytyä mihinkään, enkä mä suunnitellut mun elämää näin, enkä mä ajatellut että mun pitäis palata maan pinnalle jo ennen kun mä olen kakskymmentä. Mä alan luopumaan mun periaatteista ja moraaleista, mä lipsun tavoitteistani (jos mulla niitä enää on), mulla on erittäin hämärä oikean ja väärän taju. Mä suunnittelin jotain niin helvetin suurta, kunnes mä tajusin miten pieni mä olen. Ja jos maailma on sulle liian suuri, sä alat juomaan sitä pienemmäksi. Pysyy mittasuhteet kurissa kun ei näe kun kolmen metrin päähän.
Ja mä haluaisin pikkuhiljaa ryhdistäytyä, koska tää vitun "eletään nopeesti"/"live fast die young" saattaa vaikuttaa hullulta ja huolettomalta, mut se ei merkitse mitään. Mä olen yhtä merkityksetön rappionuorena kuin mä olisin vastuuntuntoisena, kännissä on vaan helpompi uskotella itselleen muuta. Mä teen ehkä enemmän mut en yhtä isoa. Mä en jaksa tyytyä enkä mä halua enää olla perseestä tai perseet.
