...Life's fucking great.
Koska ilmeisesti jos lause alkaa sanalla "Dude", se on jotain supertärkeää.
Mä istuin saunassa, ja avasin ikkunan. Tuli sellanen miellyttävä tunne, kun kuuma ilma ja kylmä ilma kohtaa, muttei sekoitu. Ristiriitaista shokkiterapiaa polttavan kuuman ja hyytävän kylmän ilman välityksellä. (Ennen kuin jatkan, haluaisin huomauttaa että tää päivä on ollut aivan tavallinen, tylsä päivä.) Ja mä vaan aloin hymyillä. Ilman mitään sen suurempaa syytä, tai ehkä juuri siksi suurimman. Mitään erikoista ei tapahtunut, ei mitään erityistä valonpilkettä, söpöä tai hauskaa hetkeä. Mä vaan istuin siinä ylälauteella ja totesin, että mun elämä on oikeesti ihan hienoa. Mä en ole peeaa, mä en ole sairas, mä en ole epäonnistuja, mä en ole yksin. Joo, okei, mulla ei ole ketään romanttisessa mielessä, ja se vituttaa joskus. Ja joo, okei, mä tappelen faijan kanssa aika paljon, ja se vituttaa aika usein. Mut eikö meillä kaikilla ole jotain omia ongelmia? Jotain ylimääräistä taakkaa? Eikä se tee kenenkään elämästä sen enempää tai vähempää perseestä.
Jos alettais vertaamaan Rössiä nyt Rössiin viime keväänä? Eri ihminen. Mä olen ehjä. Mulla on kaikki (pääsääntöisesti) hyvin. Mä en enää mieti iltaisin itsemurhaa, tai itke itseäni uneen. Mulla ei ole mitään harhaisia kuvitelmia kauneudesta jota mä yrittäisin saavuttaa. Mulla ei ole mitään tuoreita arpia käsissä tai halua hankkia niitä. Mulla ei ole enää mitään ylimääräisiä ihmissuhdedraamoja, eikä kyllä ylimääräisiä ihmissuhteitakaan. Kaikki ne ihmiset, jotka mä haluan elämääni on siinä jo, ja ne joita en siihen halua on lähteneet omasta tahdostaan. Mulla on kaikki okei. Ei mitään jätettävää tai lisättävää.
Te ette voi kuvitella, miten ihana tunne se on, kun on ollut niin rikki niin kauan ja löytää itsensä ehjänä. Miten ihana tunne se on, kun ei voi lakata hymyilemästä. Miten ihana tunne se on, kun on tasapainoinen. Miten läpikotaisin voi ihminen olla onnellinen, edestä, takaa, sivuilta, sisältä ja ulkoa. Perkele, vittu, saatana, kun mä olenkin onnellinen.
