The Past

Back in the day

Everything was easier.Or if not easier, bigger. Everything. Love was effortless as breathing, for one. And dramatic, sure. But effortless. I didn't have to work my ass off to not get anxiety from hanging out with someone. And school, school was just something we did in between adventures. Something we did in between day dreaming. Hell, even dreaming was easier. The sky is the limit? Fuck that, even the sky wasn't the limit. There were more colors in life, more sounds and more senses, like every new experience blew our minds. Every kiss was an orgasm and every song was worth dying for.

And I had so much to say. I had all the answers and all the questions at my reach, every door was open and every opportunity was taken. Changing the world wasn't just some silly dream, it was reality. We ruled this world, it was ours. And we felt it in our fingertips, every lake and stream, every bird and every fucking rock. We walked barefoot all summer because we wanted to feel the hot ground and the gravel under our heels and the grass between our toes. Every poem ripped your heart wide open and every book sewed it shut and every piece of art made us think. We weren't afraid of questioning, we weren't afraid to be mad or sad or happy, we just were. 100% everything. There was no gray, the world seemed black and white and simple and in our reach. 

Now we're just stuck studying things we don't want to study to get a job we don't want so we'll get a life we can settle for. What would it take to make us brave again? How much would it take to kiss a stranger on the lips and begin a game of hide-and-seek.?

"Go find yourself"

The world is slipping through my fingers.

Mä en osaa olla, ja mua ahdistaa yksinäisyys. Mua ahdistaa sitoutua. Mä en halua olla yksin ja mä en jaksa itkeä itseäni uneen enää kertaakaan siksi ettei mulla ole ketään, mutta heti kun tulee pienikin toivo että mulla voisi olla joku niin mua alkaa ahdistaa ja itkettää ja pelottaa. Ja mä en voi muuttaa itseäni. Mä en voi, enkä mä osaa, enkä mä uskalla, ja mä en tiedä haluanko mä muuttua. Mun elämä vaan lipuu eteenpäin enkä mä tartu kiinni tilaisuuksiin, koska mulla on kädet täynnä vanhoja turhia asioita joihin mä olen takertunut. 

Sitä pitäis löytää itsensä. No miten vitussa mä voin ikinä löytää itseni kun mä olen niin jumissa? Mä olen jumissa tässä kaupungissa, tässä koulussa ja tässä kodissa, ja mä en voi tehdä sille asialle mitään. Tai voisin, mutten halua, koska mä olen jumissa itsessäni. Mä olen jumissa mun omalla mukavuusalueella ja mä en halua poistua. Sitä pitäis löytää itsensä mutta miten helvetissä mä löydän mitään tai ketään kun maailma on niin jumalattoman iso ja pelottava, ja silti niin pieni että koko saatanan otsonikerros kaatuu päälle ja puristaa ja pitää kiinni. It's a big world, you say, but we're nothing but a snowflake in the blizzard that is the universe. Ja se vasta ahdistaakin. En mä uskalla mennä etsimään itseäni, ja mua pelottaa se että mä jään paikalleni. Mä olen yksinkertaisesti yks helvetin pelokas ihmisperse jolla on ongelmia vaikka muille jakaa muttei yhtäkään ratkaisua, ja joka silti jakaa ratkaisuja muttei ongelmia. Lausehirviö. 

Ja kun mä sanon että you'd be better off without me niin mä myös tarkoitan sitä. Vaikkette te sitä huomaisi itse niin romanttisella tasolla mä tosiaan olen ihan järkyttävä luonnonkatastrofi. Mä olen itsekin vielä ihan kesken ja rikki, miten mun pitäis pystyä rakastamaan ja välittämään jostain toisesta. Millä vitun resursseilla. Mä en tiedä kuka mä olen, mutta mä tiedän että mä olen yks aivan helvetin fucked up ihmisriekale. Mä en voi rakentaa itseäni jonkun muun perusteille, mä en voi ripustaa itseäni jonkun toisen oksille ja olettaa että se kestäis ikuisesti. Ja vaikka kestäiskin niin mä en silti voi tehdä niin. Koska mä en vaan voi. 

“Do not make homes out of people. This will leave you homesick and sad, missing arms that cannot hold roofs, hearts with shaky foundations.”

Mua ahdistaa olla yksin, mutta ehkä se ei johdukaan siitä että mä kaipaisin jotain toista ihmistä. Ehkä se johtuu siitä että mä en ole edes itseni kanssa, koska mulla ei vielä ole itseä jonka kanssa olla.