Julkaisukelvotonta materiaalia

Joulupäivän dancet

Hei, läheks tänään riksuun?
Tuliks rahaa?
Söiks hyvin?

Joopa joo, nää on näitä. Joulu on yksinäistä aikaa kaikille. Mennään ryyppäämään. Mennään baariin äidin ostama koru kädessä ja mammalta saatu satanen hurahtaa kurkusta alas alta aikayksikön. Isä hei, kiitos koneesta, googletan sillä parin viikon päästä sukupuolitautien oireita, raskaustestin hintaa tai "avoiding hangover how to". Me ollaan oltu kilttejä, pukki, me luvataan. Ollaan vältetty vankila ja vanhustenhoito. Ei olla huorintekijöitä eikä huumeongelmaisia. Ollaan pidetty huoli kyllä, älä huoli.

Kiitos suklaasta, lupaan antaa ylen vielä ennen kinkkua. Eihän meistä kukaan tahdo lihavaa lasta tai tuhtia tyttöystävää. Kilttejä tyttöjä. Kiltisti syödään ja kiitetään ja niiataan vessanpöntön äärelle. Snapsi viinaa auttaa laskemaan ruuan. Otin kuusi. Kiitos kiitos, kaksi pulloa viiniä. "Joulunpyhiä aatellen". Sitten vielä viimeiset hitaat ja kotiin vaihtamaan vaatteet. Minihame, pitsitoppi.

Portsarille hyvät joulut. Tiskille heiluttelemaan tädin pikku kummitytön seteliä. Kuin olisi hukassa avomerellä, heiluttaen vihreää lippua. "Apua, apua, auttakaa hukkuvaa!" Ja otetaan ensin kolmet, sitten kahdet ja loput yksitellen. Kun ystävät katoaa ja niitä ei edes tahdo löytää. Viittomakieltä tanssilattialla, tuletko viettämään jouluyön kahdestaan yksin. Pilkku ja piha täynnä tonttuja. Lahjaksi tupakkaa tai turpaan. Väistetään jäätyneet oksennukset, pidän kiinni kun uit mua rantaan. Päästään kotiovelle, ovi auki ja valot kiinni ettei jouluruokien jäljet näy. Aamulla ollaan jo niin kypsiä toisiimme ettei meistä saisi eilisiä tekemälläkään. Kiitos, kiitos, hyvää joulua ja uuttavuotta.

Hiivitään seinänvieriä pitkin katse maassa ja toivotaan ettei Joulupukki tai Jumala näe miten tuhmia ollaan oltu.

pimeys ei asu täällä enää

Vuoden pimein aika. Lunta. Lunta. Lunta. Valkeaa armoa luojan helmoista, ettei silmä tottuisi mustaan. Tehdäänkö niin, ettei tehdä enää mitään? Katsellaan vaan lunta, hiutaleita, pyryä, kerros kerrokselta päällemme kasaantuvaa nietosta. Unohdetaan kylmä ja tuuli ja kuolemattomat viisaudet kaiken katoavaisuudesta.

En osaa sanoa, että rakastan. En tahdo sanoa, että vihaan, vaikka se sammakon lailla loikkaa suustani joskus liiankin innokkaasti. Kun katson sinua, näen välillä hänet, ja jotkin lauseet tuntuvat kaiuilta vuoden takaa. Minä olen yhden huomaamattoman erheen päästä rakastamasta sinua, ja niin sinäkin välillä minua. Enkä uskalla kertoa sinulle onnellisimpia muistojani, koska pelkään että niissä seikkaileva pojankloppi muuttuu vielä möröksi. Ei tämä ole kilpailu. Ei tässä ole kuin me kaksi. Me kaksi. Välissä jotain uhkaavan rakkausmaista, himoa, ja sinun silmäsi. Oliko hänellä ruskeat silmät? Minä en tahdo kuin sinut, mutta tunnettuja ajanmääreitä pienemmissä hetkissä maistan huuliltasi hänet.

Silmäripsilläsi lunta, ja hymyä. Katsot kuinka kiukuttelen ja rämmin ja pureksin kynsiäni, hypin ja loikin ja nauran ja tanssin pitkin asfalttia. Ajattelemattoman tytön dramaattinen huuto pimeyteen, miten sitä OLLAAN OLEMASSA JA TÄÄLLÄ JA MERKITÄÄN JOTAIN. Aikuisen lapsen joululahjatoivelistalla että äiti ja isi olis onnellisia, ja että löytyisi merkitys ja rakkaus ja onni. Niinkuin niitä voisi ostaa lelukaupasta tai ripotella riisipuuron päälle. Ja sinä katsot minua, silmäripsilläsi lunta, ja hymyä.

Vuoden pimein aika. Lunta. Lunta. Lunta. Äidinmaitoa kauneudenkaipuisille. Tehdäänkö niin, ettei tehdä enää  mitään? Katsellaan vaan lunta, ja toisiamme. Unohdetaan kaikki. Unohdetaan Ei mitään. En osaa sanoa, että rakastan, mutta ehkä kun he keväällä löytävät meidät tästä, he tietävät sen.