Poetry

Miksei kukaan enää huuda

Minä liikun varjoissa,

likaisissa nurkissa, virtsanhajuisia seinänvierustoja pitkin,

turvattomilla kaduilla.

Hyvinvointivaltion,

ilmaisen terveydenhuollon

ja koulutuksen,

vapaan kasvatuksen

hemmoteltu tuote.

Etsin sitä vaaraa,

tuttavallista jännitystä,

joka ottaisi minut syliinsä

ja riuhtaisisi keskelle väärää kaistaa.

Etsin sitä pelkoa,

lohdullista hermostuneisuutta,

joka painaisi taas mieleeni entisten kasvojen uurteet

ja ensimmäiset katsekontaktit

ja tärisevät kädet.

En löydä iloa enää mieleni valoisilta laidoilta,

en löydä rakkautta aamukasteesta,

auringon kirkastamilta kaduilta,

pikkukaupungin esikaupunkialueilta.

Etsin ekstaasia varjoista,

likaisista nurkista ja virtsanhajuisista seinänvieristä,

turvattomilta kaduilta,

syntymättömien lasten kyyneleitten tahrimista muistoista ja sähkökatkoksista.

r.s.