#59

Kävelin tupurissa, olin menossa Vikkiksen kanssa "iltalenkille" (=kävele 1km ja polta 16 tupakkaa) ja näin revontulia. Mulla oli yhtäkkiä ihan hirvittävän kaunis olo. Ei sillä tavalla että olisin tuntenut itseni kauniiksi. Olotila vaan oli törkeän kaunis. Pelottavan kaunis. Niin kaunis, että hävetti löytää roskia tienvarsista. Pyytelin anteeksi olemassaoloani. Pyytelin anteeksi sitä, että seisoin siinä keskellä tietä Vilppaan tuulitakki päällä polttamassa tupakkaa ja pilaamassa sitä kauneutta. Jos joku olisi tullut siihen sillon ja kysynyt että "Mikä pössis?" olisin varmaan lyönyt. Oli niin kaunista, että mun poskelle vieri kyynel. Ja toinen. Ja kolmas. Seisoin siinä -10°c pakkasessa, ja itkin sitä, miten kaiken tämän paskan ja saastan keskellä maailma osasi olla kaunis. Ihan hirvittävän kaunis, niin kaunis etten voinut kuin hymyillä ja itkeä. Hymyillä sitä, miten kaunista oli, ja itkeä sitä, miten mä olisin voinut olla näkemättä sitä.


Jos mä olisin jonain kertana oikeasti tappanut itseni, mä olisin jäänyt paitsi revontulista. Musta tuntui siinä hetken, että mulla oli tarkoitus. Että mullakin oli syyni elää. Mä olisin siinä hetkessä voinut myöntää jokaiselle vastaantulijalle kaikki mun salaisuudet ja kertoa, miten paha mun on olla. Ja miten en tunnu sopeutuvan mihinkään, ja miten kukaan ei ymmärrä. Kertoa, miten mun pitää aina olla jotain. Hauska, syvällinen, lohdullinen, nokkela, hyödyllinen. Kertoa, että mä aina ajan pois ne jotka välittää. Että mä haluan apua, mutten kehtaa pyytää sitä. Ja kertoa, että millään tällä ei ole tänään väliä, koska maailma on kaunis. Niin kaunis että itkettää ja sattuu. Niin kaunis että pelottaa hengittää, koska henkäyskin olisi voinut rikkoa sen hetken.


Mä en halua nukkua yksin, koska öisin kaikki on isompaa. Mä en halua herätä yksin, koska aamuisin kaikki on raskaampaa. Mä en halua olla yksin, koska yksin varjotkin painaa liikaa. Mulla oli yksinäinen olo niin kauan, etten enää halua olla yksin. Enää ikinä. Mä haluan, että joku sanoo mulle että mä kelpaan. Että mä olen tarpeeksi hyvä ilman että hölötän jatkuvasti ja yritän olla hauska. Mä tiedän, että löydän joskus jonkun jolle mä olen tarpeeksi. En vain jaksaisi odottaa kovin montaa yksinäistä yötä enää. Mutta tällä ei ole juuri nyt mitään väliä, koska maailma on kaunis.


Mä en halua nukkua yksin, mutta tänä yönä mun ei tarvitsekaan. Mä avaan kaihtimet ja päästän revontulet sisään. Eivätkä edes varjot uskalla hiipiä viereen.