Minä

Not a clue

Meille tuli luovan kirjoittamisen kurssilta läksyksi kirjoittaa joku teksti aiheesta "minä". Joku teksti, novelli, runo, proosa, mikä vaan. Mä aloin kirjoittaa, ja tajusin etten tiedä mitä helvettiä mä kirjoitan. Kaikki mitä mä oikeesti voisin sanoa itsestäni on jotain mitä mä en halua sanoa, tai en ainakaan mun luovan kirjoittamisen maikalle. 

Mä tajusin että mä olen muuttunut viime talvesta helvetin paljon. Vaikka mä nykyäänkin kirjoitan blogia, mulle ei tulis mieleenkään kertoa koko elämääni tänne. Mä puhun mieluummin yleismaailmallisista asioista. Mä tajusin että mä puhun KAIKILLE nykyään mieluummin yleismaailmallisista asioista. Asioista, jotka liittyy muhun, mun mielipiteistä asioihin, ja lyhyitä otteita mun elämäni välikohtauksista. Mä en tunne tarvetta purkaa itseäni enää mihinkään, kehenkään tai kenellekään. Joten miten mun pitäis kirjoittaa teksti itsestäni? Pitäiskö mun nyt sitten koko yö pähkäillä sitä, millainen mä olen? Saada paperille aikaan jotain elämää suurempaa itsestäni, tai jotain helvetin syvällisiä oivalluksia persoonastani? Pitäiskö mun kirjoittaa satiirinen runo siitä, mistä mä fyysisesti koostun? Pitäiskö mun ivallisesti kirjoittaa mun biologiasta? En tiedä. En sitten saatana kuollaksenikaan tiedä.

Jos nyt pohditaan yhdessä, että mikä mä olen: Ihminen (niin hyvässä kuin pahassa). 

millainen mä olen: Suurisuinen, äänekäs, kovasanainen, oikea tosielämän kiroileva siili, kokoa 38, vähän typerä, vähän itsekeskeinen, lapsirakas ihmisvihaaja, terävä.

mitä mulla on: Niksat, röökiä, colajuomaa, mustat hiukset, pari-kolme-viistoista arpea, huonoja muistoja, hyviä muistoja, liian vahva äidinvaisto mun kavereita kohtaan, tylsä elämä.

mitä mulla ei ole: viinaa, porukoita kotona, lyijytäytekynää, inspiraatiota, ketään jota rakastaa tai edes ketään jonka vieressä nukkua yöni (kutsukaa mua kliseiseksi, mutta sitä me kaikki halutaan), syystakkia, villasukkia.

missä mä olen: kotona, jumissa, levelissä seitkyt-jotain candy crushissa, lukossa, tyhjiössä, universumissa, jossain perkeleen ja vittusaatanan välissä.

tämän lisäksi mua: ahdistaa, vituttaa, pelottaa, rasittaa, kutittaa, hymyilyttää, säälittää, janottaa, panettaa.

Siinä. Koittaa tosta nyt sitten vääntää jotain kympin arvoista. Aloitan kuudetta runoa ja pyyhin tämänkin pois. Ei jaksa, ei pysty, ei osaa.

Noin 45min myöhemmin:

Minä

Minä

en jaksa,

en osaa,

en pysty,

eikä minua huvita.

Minä

en saa inspiraatiota

kahvista,

röökistä,

niksoista,

enkä ikkunani takaa tuijottavasta pimeydestä.

Minä

olen suurisuinen,

kovasanainen,

terävä.

Kyse ei ole siitä

ettenkö saisi sanaa suustani,

vaan siitä

etten saa sanaa sielustani.

Minä

pelkään

pimeää,

yksinäisyyttä,

ihmismassoja

tyhjää paperia,

turhia lauseita

ja liian huonoja tekstejä.

Minä

kärsin

ahdistuksesta,

paniikista,

pelosta,

stressistä,

kutisevista käsivarsista,

ja janosta

- siitä fyysisestä

ja siitä erittäin syvällisestä

ja metaforisesta.

Minä

haluan

elää,

koskea,

ottaa valokuvia,

suudella,

surra,

ja juoda jokaisen lasin viiniä viimeiseen tippaan asti.

Minä

olen

itsekeskeinen,

typerä

ja toivottoman ihastunut.

Minä

olen ihminen,

niin hyvässä kuin pahassa.